Vuosikertomus 2021

- Uutiset

Mennyt vuosi jää merkittävänä yhtiön historiaan; uusi kaukolämpölaitos valmistui keväällä 2021. Metsä Fibren tehdashanke oli myös merkittävä työllistäjä menneenä vuonna.
Kemin Energia ja Vesi Oy:n vuosikertomus 2021 on nyt julkaistu ja luettavissa. Lue lisää…


Tänään vietetään maailman vesipäivää

- Uutiset

Vuonna 1992 YK:n yleiskokous julisti maaliskuun 22. päivän maailman vesipäiväksi. Tämänvuotisen maailman vesipäivän teemana on pohjavesi.

Vaikka pohjavesi on näkymättömissä, sen vaikutus on havaittavissa kaikkialla. Jalkojemme alla, maaperän uumenissa oleva pohjavesi on kuin piilotettu aarre, joka mahdollistaa ja rikastuttaa elämäämme. Lähes kaikki maailman nestemäinen makea vesi on pohjavettä. Kun ilmastonmuutos etenee, pohjaveden suojelu on entistäkin kriittisempää. Tämän arvokkaan luonnonvaran suojelemiseksi tarvitaan yhteisiä toimia. Lue lisää…


Pohjavesi on juomavettämme

- Uutiset

Pohjavettä muodostuu sade- & sulamisvesien imeytyessä maakerroksiin. Vedenhankinnan kannalta merkittävimmät pohjavesivarastot on luokiteltu pohjavesialueiksi.

22.3. vietetään Maailman vesipäivää, jonka teemana tänä vuonna on pohjavedet. Lue lisää…


Uusi asiakaslehti luettavissa

- Uutiset

Keskiviikkona jaeltiin uusin Meidän Energia ja Vesi kemiläisten postilaatikkoihin. Jos et vielä ole lukaissut omaasi, tai et asu jakelualueella, niin tässä olkaa hyvät. Lue lisää…


Kaukon päivä keräsi huiman määrän polskijoita

- Uutiset

Kemin Energia ja Vesi Oy:n tauon jälkeen järjestämä Kaukon päivän ilmaisuintitapahtuma Kemin uimahallilla keräsi jälleen komean määrän vesipetoja.
Tapahtuma houkutteli päivän mittaan hallille lähes 500 polskuttelijaa.

Kiitokset kaikille uimareille, sekä uimahallin porukalle mukavasti sujuneesta päivästä!

Kaukon päivää vietettiin 3.3. ja kaukolämpöala ympäri Suomen juhlisti sitä erilaisin tempauksin.

 


Asiakaspalvelumme avautuu tiistaina 1.2.

- Uutiset

Hyvät asiakkaamme

Asiakaspalvelupisteemme avaa jälleen ovensa tiistaina 1.2.
Palvelemme teitä ma – pe klo 8.30 – 15.00.


Asiakaspalvelumme suljetaan toistaiseksi 11.1.2022 alkaen

- Uutiset

Hyvät asiakkaamme

Suljemme Peurasaaren asiakaspalvelupisteemme toistaiseksi 11.1.2022 alkaen heikentyneen koronatilanteen johdosta.
Palvelemme teitä kuitenkin normaalisti muissa kanavissamme.

Lue lisää…


Toivotamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme Lämmintä Joulua ja Valoisaa Vuotta 2022!

- Uutiset


Energia 247 keskeyttää sähköntoimituksen – Kehotamme asiakkaitamme hankkimaan viipymättä uuden sähkönmyyjän

- Uutiset

Sähkönmyyntiyhtiö Energia 247 Oy lopettaa sähköntoimituksensa asiakkailleen 4.12.2021 alkaen taloudellisten vaikeuksien vuoksi.
Energia 247 toiminnan loppumisella ei ole vaikutusta Kemin Energia ja Vesi Oy:n toiminnan jatkumiseen.
Lue lisää…


Veden ja jäteveden hintojen tarkistukset 1.1.2022

- Uutiset

Kemin Energia ja Vesi Oy korottaa vuoden 2022 alusta veden ja jäteveden käyttö- ja perusmaksuja. Omakotitaloasiakkaalla vesi- ja jätevesimaksujen kokonaiskorotus on noin 4,0 %, joka on euromääräisesti keskimäärin noin 3,43 €/kk (sis. alv 24%). Kerrostalolla korotus on keskimäärin noin 4,0 %, joka on euromääräisesti noin 2,73 €/kk/huoneisto. Lue lisää…